Mielentilat

Materiaali kannattaa ensin lukea läpi, niin ymmärtää esimerkit paremmin:

Mian järkimieli:

Yksi asia missä koin itseni muista poikkeavaksi DKT-ryhmässä oli juuri mielentilat. Kun useimmilla muilla tunteet pyrkivät hallitsemaan tekemisiä, mulla taas järki (tai estot, miten vaan) tuppaa hiljentämään tunteen niin etten aina edes itse tiedä mitä oikeasti haluan, keskityn vain siihen minkä kuvittelen olevan järkevää. Toki mullakin joskus pääsee tunnemieli yllättämään, mutta mitään kovin dramaattisia tai peruuttamattomia asioita se ei aiheuta, mitä nyt opiskeluja ja työkokeiluja on tullut keskeytettyä kun ei huvita, tai joku asia/ihminen ärsyttää liikaa. Elli kertoi tuossa shoppailustaan, joten otan mäkin sitten esimerkiksi ostoksilla käynnin. Kuntoutustuella eläessä on ollut pakkokin oppia miettimään rahankäyttöä, mutta usein tulee pihisteltyä väärissä paikoissa ja tuijotettua pelkästään hintalappua, minkä seurauksena on tullut ostettua mm. epäkäytännöllisen pieni pakastin, muutamia vaatteita/kenkiä jotka eivät sitten ole kestäneet päällä kovin pitkään, maailman hitain tietokone jne. Tai sitten ruokakaupassa ostan vain halpismakaronia ja näkkileipää, vaikka viisaampaa olisi ostaa edullisia raaka-aineita ja tehdä itse isompia eriä ruokaa... jos vain olisi raaskinut ostaa sen isomman pakastimen joka olisi maksanut satasen enemmän. DKT:ssa oivalsin että järjenkäyttökin voi mennä överiksi, jolloin touhu ei ole enää edes järkevää.

Ellin tunnemieli:

Tunnemielen käytöstä mulla olis miljoonia esimerkkejä. Mutta viimeisin esimerkki on varmaan shoppailu. Menen kauppakeskukseen. Tilillä on rahaa, mutta laskuja maksamatta. Löydän kaikkee tosi ihanaa. Kengät jotka oon aina halunnu, kengät jotka on erikoiset mutten välttämättä tuu käyttää, one-piece on saatava (vaikka ennen niitä vihasin), toi laukku on ihanan värinen ja toi paita on puoleen hintaan!

Sit äkkiä kassalle ettei ehdi laskee hintoja, eikä katua. Ensimmäinen katumus tulee kassalla, joka unohtuu kun pääsee kotiin ja kokeilee kaikkia uusia juttuja. Sit myöhemmin iskee katumus kun rahat ei riitä. Pitikö taas?

Mian viisas mieli:

Pari kuukautta sitten menin ns. kuntouttavaan työhön joka pian osoittautui ihan muuksi mitä olin odottanut. Itse työ on mukavaa, mutta "palkka" mitätön, työajasta puolet menee ihan muuhun kuin työntekoon, enkä tahdo jaksaa toisia ihmisiä (vaikka olen muuttunutkin paljon, tiimityöntekijää musta ei ehkä ikinä tule) vaan kaipaisin itsenäisempää työtä. Muutaman viikon sisuttelin mutta sitten turhauduin ja ilmoitin lopettavani. Saman tien tajusin että FAIL, olipa tosi viisas ratkaisu. "Pomo" tosin antoi mulle muutaman päivän miettimisaikaa, ja pähkäilin asiaa päässäni eestaas, mutta en meinannut saada päätöstä aikaan. Kotiin en haluaisi jäädä etten alkaisi taantua entiseen, mutta ajatuskin työpaikasta lähes oksetti. Vanha tuttu ahdistus alkoi palailla, mutta sitten otin esiin DKT-monisteet ja yritin löytää sieltä jotain viisasta. Silmiin osui lause: "Toimi niin taitavasti kuin osaat ja ota huomioon sen tilanteen vaatimukset, jossa olet, äläkä ajattele mikä olisi oikein tai mukavampaa." Tässä tilanteessa mulla ei vaan ole muita vaihtoehtoja, turhauttavakin työ on parempi kuin kotiinjääminen. Olen myös saanut paljon kehuja että olen tosi hyvä siinä hommassa ja selvästi kiinnostunut alasta. Kokopäivätyöhön taas kuntoni ei ehkä vielä riitä, joten parempi että teen edes jotain. Soitin työpaikkaan ja pyysin päästä takaisin, ja sovittiin että jatkan jouluun asti, jonka jälkeen mulla alkaa toisenlainen hoito muualla. En mä edelleenkään siinä porukassa viihdy ja turhauttaa kun matkoihin menee enemmän rahaa kuin hommasta jää käteen, mutta hei, aina ei voi olla kivaa.

Ellin viisasmieli:

Mun viisasmieli useimmiten toimii niin, että tunnemieli meinaa tehdä jotakin mutta kun ymmärrän ottaa aikalisän niin järkimieli ehtii mukaan. Esimerkkinä asunnon vaihto. Minulla on naapurikiistaa nykyisessä asunnossa. Haluan muuttaa, ja etsin uutta asuntoa. Jos olisin mennyt tunnenmielen mukana, olisin valinnut ihan minkä tahansa asunnon. Todennäköisesti liian kalliin, huonojen kulkuyhteyksien varrelta tai liian pienin/suuren. Sain onneksi järkimielen mukaan ja nyt etsin rauhassa uutta asuntoa, jossa täyttyy jonkinlaiset vaatimukset. Lisäksi ymmärsin, että minun kannattaa tehdä nykyinen asunto mahdollisimman viihtyisäksi, että oloni olisi täällä kotoisampi siihen asti, että pääsen muuttamaan.

Mia (laglostland@gmail.com)

Epävakaa Elli (epavakaaelli@gmail.com)

Ellin itsevalidointia

Olen jo pitkään tajunnut, että omat negatiiviset ajatukset estävät minua monissa eri asioissa. Nyt päätin kirjoittaa omista hyvistä puolista kiitos-kirjeen itselleni. Vain ja ainoastaan hyvistä puolista. Kirjoituksen pohjalla on asioita joita olen kuullut myös muilta. Kirjoittaminen oli vaikeaa, Ja minulle tuli monia arvottavia ajatuksia: ("en kai minä?", "voinko sanoa itsestäni noin?"ym.). Mutta ehkä jonain päivänä uskon tämän kaiken:) Mutta tässä minun kirjeeni:

Kiitos Elli!

Kiitos siitä että olet olemassa. Juuri tuollaisena kuin olet. Olet ihanan iloinen, positiivinen ja sosiaalinen. Sinulla on suuri sydän, jonne olet päästänyt ihania ihmisiä. Olet ymmärtäväinen, hyväksyt muut sellaisina kuin he ovat. Olet lojaali. Sinun lähelläsi on helppo olla, sinulle on helppo puhua. Sinä olet selvinnyt todella monista vaikeuksista ja olet paljon vahvempi kuin uskotkaan. Olet erittäin hyvä työssäsi, työkaverisikin pitävät sinusta kovasti. Olet todella rohkea. Ja olet todella kiltti ja ystävällinen, niin tutuille kuin tuntemattomillekkin. Olet todella tärkeä monelle ihmiselle, olet kaikkein tärkein koirillesi. Sinulla on kyky rakastaa, sinä olet myös empaattinen. Sinä olet kaunis. Lista on loputon, mutta ehkä tämä biisi kertoo loput:

http://www.youtube.com/watch?v=cDXwxcPqBVM

Terveisin, Sinä ihana itsesi 

Johanna Kurkela: Ainutlaatuinen (lyrics)

Missähän sut tehtiin?
Tähtien tuolla puolella
muovailtiin huolella

Ethän sä ikinä
kadota tuota katsetta?
Mitähän sä vielä kantaa voit
korkealla kun noin sä soit
Ei mitään tuu niin painavaa
et se sinut musertaa

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Keskellä ihmettä
Sen tajuu vasta jälkeenpäin
Taidat aavistaa jo sen
Yksin täytyy jokaisen
polku mennä pimeään
että pystyy elämään

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Sä saatat selvitä
vähin vammoin matkalla
Ystäväsi huolehtii
kun askelees on hatarat
Elämässä pitää kii
jos sen päältä putoat

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Mia esittäytyy

Kuten Elli jo kertoi, olimme samassa DKT-ryhmässä (Elli oli aloittanut muutamaa viikkoa aiemmin kuin mä) jossa pikkuhiljaa tutustuimme toisiimme ja olemme jatkaneet yhteydenpitoa terapian loputtua.

Joudun tosin heti alkuun tunnustamaan etten ole varsinaisesti epävakaa (osan piirteistä tunnistan kyllä itsessäni, mutta en ihan täytä diagnoosin kriteereitä), mulle paljastui vasta äskettäin että diagnoosini onkin sekamuotoinen, SCID2:n mukaan mulla on täyttynyt kaikki eristäytyvän persoonallisuushäiriön kriteerit, epäluuloisia piirteitä löytyy myös. En siis oikeastaan kuulunut edes DKT:n varsinaiseen kohderyhmään, mutta olen ikuisesti kiitollinen että pääsin silti mukaan, sillä se on tähän mennessä ensimmäinen ja ainoa hoito joka on auttanut minua. DKT on kuitenkin ilmeisesti virallisemmin tutkittu toimivaksi nimenomaan epävakailla, joten en nyt voi sen kummemmin sanoa mitään sen toimivuudesta muilla, kirjoitan siis ihan puhtaasti omista kokemuksistani.

Olen käsittänyt että "minunlaiseni" tapaukset eivät yleensä edes juuri hakeudu hoitoon/eivät koe itseään sairaiksi, mutta mun elämääni nämä piirteet haittasivat niin monella tasolla että sairastuin lopulta vakavaan masennukseen. Ongelmani alkoivat jo ala-asteella, ja olen kokeillut useita eri yksilöterapiamuotoja, mutta en ole kyennyt luomaan toimivaa hoitosuhdetta. DKT tuli elämääni siinä vaiheessa kun olin juuri luovuttamassa kaiken suhteen. Mulla oli kuitenkin suunnaton motivaatio hoitoon ja halu parantua, jolla oli varmasti suuri merkitys.

- Mia
(laglostland@gmail.com)

Mia astuu kehiin..

Mia on mun ystävä dkt-ryhmästä. Me muutetaan blogi yhteiseksi. Tekstejä tulee yhdessä ja erikseen. Näin saadaan paremmin asiat ja esimerkit esille.  Toivotan meille kummallekkin kirjoittamisen iloa, ja sitä kautta teille uusia tekstejä:) 

Kiitos palautteista ja maileista muutenkin! Mialla on oma maili (minulla pysyy vanha käytössä). Voitte lähettää yleiset palautteet kumpaankin osoitteeseen ja sit tietenki kummallekkin erikseen henkilökohtaiset viestit.

Terveisin, Epävakaa Elli 

( epavakaaelli@gmail.com)

Puuttuva turvallisuuden tunne

Tuli tunne että haluun kirjoittaa aiheesta joka on mulle ajankohtainen. Se on kyl ajankohtainen oikeestaan aina: Turvallisuuden tunne.

Mulle turvallisuuden tunne on erittäin tärkeetä. Tällä hetkellä tunnen tätä tunnetta vähemmän. Mä oon jo aiemminki tainnu sanoo et mä vaadin mun ystäviltä tosi paljon. Ja mä vaadin turvallisuutta: johdonmukaisuutta, lupausten pitämistä,ym. VAIKKA en itse noita ehtoja täytä. Mut tänki ne on ymmärtäny:)

Mulle on täs lähiaikoina sattunu pari juttua jotka tekee mulle sisäisen paniikin. Nyt esim olin tehnyt ystäväni kanssa melko suuria suunnitelmia lähitulevaisuuteen liittyen. Tai ilmeisesti MÄ olin tehnyt suuria suunnitelmia, hän ei. Ja täysin yllättäen hän muutti mieltään ja alkoi perumaan suunnitelmia. Mulle tulee paniikki. Menee hetkeksi pasmat sekaisin. Tätä on vähän hankala ehkä selittää:) Mutta en oikein osaa toimia näissä tilanteissa. Neuvoja?:) Tiedän et tää vähän helpottaa parin päivän päästä. Mutta uskon et kun saan itselleni turvallisuuden tunteen niin noita paniikkeja ei tule samalla tavalla.

Eräs viisas ihminen kirjoitti minulle jokin aika sitten:

"Hylätyksitulemisen kokemus ei tarkoita kirjaimellisesti, sitä et on lapsena fyysisesti hylätty. Se voi tarkoittaa et lapsena on jätetty yksin joidenkin vaikeiden tunteiden kanssa." Varmaan tosta on mulle useinkin puhuttu mutta ymmärsin sen vasta kun luin sen. 

Taas pitää miettiä millä kaikilla keinoilla saisin itselleni turvallisuuden tunnetta. Kun mun mielestä se ei ole toisten ihmisten tehtävä, vaan sen pitäisi tulla mun sisältä. 

Mut lapsuudesta saakka tämä tulee. Vielä ala-asteellakin ryömin yöllä äidin viereen nukkumaan. Tohonkin kiinnitin vasta nyt huomioo. Siihen että kun menin vanhempien sänkyyn niin menin aina äidin viereen Pitkään myös meni niin että kun menin yökylään niin oli ihan kamala koti-ikävä. En useinkaan puhunut siitä ääneen. Ja murhaajia pelkäsin sairaanloisesti yhteen aikaan, nykyisin onneksi vähemmän. Mä pelkään pimeää. Ja monia asioita. Mut kaikkien eniten pelkään sitä että mut hylätään. Mut toihan myös kuuluu epävakauteen.

Nyt toivoisin että saisin neuvoja tai kertomuksia, kokemuksia, tms. Niitä voi laittaa tähän tai kirjoittaa mulle sähköpostia. Ihaninta tietysti olisi kuulla kuinka olette rakentaneet itsellenne turvallisuuden tunnetta!

Muutenkin kiitos palautteista:)

-Turvaton ja epävakaa Elli (epavakaaelli@gmail.com)

TIP-taidot

Sattuneista syistä mulle on tullu ajankohtaisiksi ahdingossa selviämisen taidot. Ja nyt kirjoitan huomion kohdistamisesta muualle:

"Huomion kohdistaminen muualle perustuu siihen että vähennetään kontaktia tunteen kanssa. Joissakin tapauksissa tekniikat myös muuttavat emotionaalista reaktiota. DKT:ssa esitetään seitsemän huomion pois kääntämisen strategiaa: toiminta, auttaminen, vertailu, tunteet, pois työntäminen, ajatukset ja aistimukset.

Ensiapuna ns. TIP-taidot

TIP on lyhenne kolmesta taidosta, joiden avulla voi lievittää äärimmäistä ahdinkotilaa nopeasti:

T.. Temperature= muuta kehosi lämpötilaa

-upota kasvosi kylmään veteen

-pidä kylmäpakkausta kasvoillasi tai niskassasi

-mene kylmään suihkuun, tai voit myös vuorotella kylmän ja kuuman veden välillä

Huom! Taitoa voi käyttää myös siten, että kasvojen kylmäaltistuksen aikana pidätetään hengitystä n. 30s, jolloin elimistössä saattaa käynnistyä samanlainen reaktio kuin hukkuessa (=erittäin voimakas reaktio, joka voi muuttaa vaikeankin ahdinkotilan).

I.. Intense physical exercise=intensiivinen fyysinen liikunta.

- Haarahypyt, portaita ylös ja alas juokseminen, ym. riittävän voimakas raskas liikunta (läkähdyksiin saakka).

P.. Progressive muscle relaxation= progressiivinen rentoutus

- varsinainen progressiivinen rentoutus edellyttää nopeasti toimiakseen useita satoja toistoja ja on sitä harjoittelemattomalle liian hidas voimakkaan ahdinkotilan "pikataidoksi". Sen sijaan nopeutta vaativissa tilanteissa voi käyttää yksinkertaista lihasjännittämiseen ja rentouttamiseen perustuvaa tekniikkaa:

Jännitä kehon yläosan lihaksia, pidätä samanaikaisesti hengitystäsi 15-20 sek ajan, jonka jälkeen päästät ilman virtaamaan ulos ja rentoutat samalla lihaksiasi. Toista yhteensä kolme kertaa ja tarvittaessa useammin."

Mulla toimii toi kehon lämpötilan muuttaminen. Mutta esim. kun kasvot upottaa kylmään veteen niin mua häiritsee nenästä tulevat kuplat:) Mutta esimerkiksi jääpalojen pitäminen käsissä (nyrkeissä) toimii. Se tunne ihan uskomaton kun kädet sinertää ja kylmä kulkee luita ja ytimiä pitkin! Silloin ahdistus katoaa useimmiten, ainakin hetkeksi. Noita muita taitoja en oo valitettavasti edes kokeillut. Varmaan pitäisi. Mutta mä oon tällä hetkellä yrittäny käsitellä mun tunteita, sen sijaan et olisin kääntänyt huomiota muualle. Tässä tulee taas esiin se vaikeus että pitää yrittää miettiä, mikä taito toimii milläkin hetkellä. Mutta välillä murehtimiselle on hyvä saada tauko niin silloin jääpalat käteen! 

-Epävakaa Elli (epavakaaelli@gmail.com)

Takapakkia

Tän blogin kirjoittaminen on todella vauhdittanut mun toipumista. Vasta kun kirjoitin (in)validaatiosta ja itse(in)validaatiosta niin tajusin että tämän takia minä olen sairastunut. Isän takia. Menin ihan lukkoon sen jälkeen kun kirjoitin edellisen tekstin. Yhtäkkiä minun edessäni olikin se asia jota olin vuosia etsinyt. Syy. Ja syy olikin jotain ihan muuta kun olin odottanut. 

En osannut suhtautua asiaan. Itkin. Ja mietin että mitä nyt. En osannut puhua asiasta. Mulla oli karmee olo isän puolesta, on edelleen. Koska isä rakastaa mua yli kaiken eikä ikinä olis halunnu mulle pahaa. Ja en voi koskaan tästä hänelle kertoa, hän ei koskaan antaisi asiaa itselleen anteeksi. Mutta sain puhuttua asiasta ystäville, terapeutille ja äidille. Ja kaikki tämä laukaisi minussa hyvin voimakkaan kaaospuolen esille. Olen käyttänyt päihteitä, ollut impulsiivinen, en ole välittänyt mistään mitään. Olen käyttäytynyt kuin teini. Olen jättänyt asiat hoitamatta. Ja paljon, paljon muuta. Ja nyt olen hukassa kuin pikkulapsi. En tiedä miten edetä. Toisaalta olen kamalan innostunut siitä että syy on selvinnyt ja toipuminen voi ihan oikeesti alkaa. Toisaalta pelottaa ihan kamalasti ja tekisi vain mieli painaa kaasu pohjassa niin ettei tarvitsisi ajatella mitään. Ja selvästi myös testailen ihmisiä jotka ovat lähelläni.

Mutta kyl mun mieli yrittää tätä kaikkea sulattaa. Näen unta joissa isä huutaa ja haukkuu mua. Purskahtelen itkuun ihan pikku jutuista. Ja olen TODELLA ahdistunut. 

Tässä taitaa olla tää tilanne. Sekä syy sille miksei ole tullut uusia tekstejä. Nyt alan katselemaan DKT-kansiota ja miettimään mikä taito auttaisi tällä hetkellä eniten.

-Uutta matskua suunnittelemaan jäävä Elli the Epävakaa